Natolla keskeinen rooli EUn kriisinhallinnassa

The Italian Navy frigate ITS Carabiniere, flagship of Standing NATO Maritime Group Two (SNMG2), prepares to push into the Mediterranean Sea during Exercise Dynamic Manta 2020. Dynamic Manta is an annual anti-submarine warfare exercise.

Nizzan huippukokouksen jälkeen pidetään selvänä, että Euroopan unioni ei aio luoda yhteistä puolustusta eikä EU:n armeijaa. Lisättäköön tavan mukaan, että ei näillä näkymin. Sen sijaan unioni on rakentamassa kiireimmiten puitteita sille, että jäsenmaat voivat osallistua kansalliselta pohjalta, niin halutessaan, sekä sotilaalliseen että siviilikriisinhallintaan. Naton rooli nousee keskeiseksi EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan käytännön järjestelyissä. EU-huiput kokoontuivat Nizzassa 7. – 11.12.2000.
Unionin 15 jäsenmaasta 11 on Naton jäseniä. Suomi, Ruotsi, Itävalta ja Irlanti eivät ole. Ranska on Naton jäsen, mutta se ei ole ollut vuoden 1966 jälkeen mukana Naton sotilaallisissa rakenteissa. Ranska miettinee uutta tulemistaan, kun Nato vuonna 2002 kokoontuu päättämään mahdollisesta laajenemisesta. EU:n ja Naton yhteistyöstä on hyviä käytännön kokemuksia Bosniassa ja Kosovossa. Nato on ainoa organisaatio, jolla on resurssit suurten sotilaallisten operaatioiden toteuttamiseen.

Määrissä riittää, laadussa puutteita

EU:n jäsenet ja ns. kolmannet maat tekivät syksyn aikana tarjouksia kriisinhallintajoukkoihin: luvassa on noin 100 000, toisen tiedon mukaan jopa 120 000 sotilasta, ja monenlaista kalustoa, kuten nelisensataa lentokonetta ja yli 100 alusta. Lähtökohtana on, että yksittäisen operaation katto olisi noin 60 000 sotilasta. Muu joukko toimisi vaihtomiehistönä ja reservinä. Suomen tarjous on 1500 sotilasta, jotka eivät tietenkään hekään olisi kaikki samanaikaisesti mukana yksittäisessä operaatiossa.

EU:n kriisinhallintamallin kehittely perustuu skenarioihin. Armeijakunnan esikuntia on tarjottu unionin käyttöön kuusi kappaletta, tarpeen ollessa kaksi esikuntaa. Divisioonan esikuntia on tarjottu myös kuusi. Tarve on neljä. Prikaatin esikuntia on tarjolla 25, tarve 23. Pataljoonia on luvassa 79, tarpeen ollessa 75, eli mallin ‘alapäässä’ tarve ja tarjoukset ovat asettuneet lähes yksi yhteen.

Asiantuntijat puhuvat noin 100 000 sotilaan joustopoolista. Sillä tarkoitetaan eri maiden tarjouksista koostuvaa joukkoluetteloa, josta on vara valita operaation ja tehtävän koon ja luonteen mukainen laadullisesti ja määrällisesti kyvykäs joukko. Määrissä näyttäisi riittävän, mutta laatupuolella on puutteita, ja varsin merkittäviä puutteita.

Mitä EU Natolta tarvitsee?

Unionilla itsellään ei sellaisenaan ole valvontakykyä, tiedustelukykyä, johtamisjärjestelmää, eikä strategista meri- ja ilmakuljetuskykyä. Erikoisjoukkoja puuttuu: unionin käyttöön ei ole tarjottu riittävästi pioneereja, lääkintäkoulutuksen saaneita, eikä kuljetusväkeä. Suomen tarjous on monipuolinen: mukana on muun ohella pioneeripataljoona ja kuljetuskomppania kalustoineen. Useimmat muut unionin jäsenet eivät ole kyenneet samaan.

Valvontakyvyllä tarkoitetaan lähinnä Awacs-lentokoneita, aew-koneita (airborne electronic warfare), lennokkeja ja satelliittivalvontaa. Natolla tämä kaikki on valmiina.

Nizzan huippukokous vahvisti kriisinhallintamallin kehittämiselle suunnan. Johtoajatuksena on, että kaikkia mahdollisia päällekkäisyyksiä vältetään. On tarpeetonta ruveta rakentamaan uusia ja kalliita rinnakkaisia järjestelmiä. EU:n ‘autonomisen’ puolustuksen puolesta koko syksyn puhunut Ranska jäi lopulta yksin. Naton merkitystä tähdentävä Britannia, Yhdysvaltain ‘asianajaja’, sai EU-kumppanien kannatuksen.

Miten operaatiot suunnitellaan? Kuka suunnittelee? Tätä EU:n ja Naton neuvottelijat selvittävät parhaillaan. Rakennetaanko unionille omat suunnittelu-, tiedustelu- ja johtamisjärjestelmät, luotetaanko kansallisiin tai ehkä eräisiin monikansallisiin järjestelmiin, vai lainataanko Natolta? Mitä ilmeisimmin lainataan mahdollisimman paljon Natolta. Nyt neuvotellaan lainausehdoista. Milloin on valmista? Olisi pitänyt olla jo – Nizzan huippukokoukseen mennessä. Kriisinhallinnan odotettiin olevan se asia, joka Ranskan puheenjohtajakaudella viime vuoden loppupuoliskolla olisi saatu raameihin. Ei onnistunut. Pettymys oli suuri.

Ruotsin tiedetään puheenjohtajamaana keskittyvän tapansa ja luonteensa mukaisesti etupäässä siviilikriisinhallintaan. Hyvä niin, sillä unionin siviilikriisinhallinnan luomisessa lähdetään liikkeelle jokseenkin nollapisteestä. Esimerkiksi Kosovon operaatioon ei ole vieläkään saatu tarpeeksi  siviilipoliiseja. Ruotsi aikoo olla poliisiasioissa aktiivinen. Oikeuslaitoksen, siviilihallinnon ja pelastuspalvelun järjestäminen kriisialueelle on olennainen osa siviilikriisinhallintoa. Satojen humanitaaristen ja muiden järjestöjen työn koordinointi on oma lukunsa. Kuka järjestää? Kuka koordinoi? Miten? Jää nähtäväksi, miten Ruotsi vastaa asettamiinsa kunnianhimoisiin tavoitteisiin.

Suomelle viisi esikuntapaikkaa 

Unionin sotilaalliseen kriisinhallintamalliin kuuluvia elimiä ovat poliittinen ja turvallisuuskomitea, sotilaskomitea ja EU:n sotilasesikunta (EUMS). Nämä elimet ovat toimineet toistaiseksi väliaikaisina. Ne oli määrä vakinaistaa Nizzan huippukokoukseen mennessä. Tulos tiedetään: ei vakinaistettu. Poliittinen ja turvallisuuskomitea toiminee tätä luettaessa jo pysyvänä komiteana, kenties myös sotilaskomitea.

Tammikuun ennakkotiedon mukaan sotilaskomitean puheenjohtaja, neljän tähden kenraali, on määrä nimittää viimeistään maaliskuun loppupuolella.
Poliittinen ja turvallisuuskomitea kokoontuu unionin puheenjohtajamaan johdolla, ja siinä on edustus kaikista unionin jäsenmaista. Sotilaskomitea istuu Brysselissä pysyvästi. Kunkin EU-maan puolustusvoimien komentaja asettaa sotilaskomiteaan pysyvän edustajansa. Komentajat itse kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa.

Ruotsin tavoitteena on, että EUMS voisi aloittaa Brysselissä vakinaisena viimeistään loppukeväästä, kun esikunnan tilojen remontti on ohi. Esikunnassa työskentelee noin sata upseeria. Paikat on jaettu jäsenmaiden kesken samassa suhteessa kuin EU:n tärkeimmän elimen ministerineuvoston äänimäärät. Esikunnan komentajana toimii saksalainen kenraaliluutnantti ja esikuntapäällikkönä englantilainen kenraalimajuri. Esikunta jakaantuu viiteen osastoon, ‘divisioonaan’, joita ovat strateginen suunnittelu, tiedustelu, operaatiot, huolto ja viesti. Suomella on viisi esikuntapaikkaa, joista yksi everstin (toimistopäällikkö) ja kolme everstiluutnantin vakanssia. Tammikuun puolivälissä pidettiin vielä yhtä kapteenin tai majurin vakanssia varmana.

Sotilaat odottavat, että unionin sotilaallinen kriisinhallintamalli saadaan olennaisilta osiltaan puihin viimeistään Belgian puheenjohtajakaudella vuoden loppupuoliskolla. Se olisi luontevaa sikäli, että Belgia on Nato-maa. Belgia on myös Naton kotipaikka. Sotilaat haluavat päästä harjoittelemaan. Unionin kriisinhallintajoukolla pitäisi olla parin vuoden kuluttua ainakin alustava operatiivinen valmius.

Se on kuin sotaharjoitus

Päätoimittaja kehotti laatimaan Nizzan kokouksesta reportaasin. Miltä lehtimiehestä näytti ja tuntui? Vanhastaan tiedän, että huippukokousturnaus on kuin sotaharjoitus: se on odottelua ja ikävystymistä. Odottelua, että joku satraappi tai silmäätekevä tulisi jotain kertomaan; odottelua, että jotain tapahtuisi. Kun tilanne rävähtää päälle, media pyyhältää liikkeelle mahanalus jalkoja täynnä. Kameramiehet juosta lenkuttavat kalustoineen, äänimiehet sohivat onkivapoineen. Kirjoittava väki tungeksii lehtiöineen ja pikku mankkuineen toistensa jaloissa. Kysymyksiä huudetaan yhteen ääneen monilla kielillä. Kyynärpäätä tulee kylkiluiden väliin, varpaille tallataan. Ilmitappeluitakin on nähty. Koolla on väliä: kookas pärjää. Tasa-arvo vallitsee: naisille ei tarvitse olla kohtelias. Hälinän kohde pysähtyy ja lausuu hymyten: “I have no comment on that”, kääntyy ja häipyy autoon, portin taakse, turvamiesten keskelle tai hissiin. Tilanne on ohi. Media kirjaa uutisen: se sanoi ettei se kommentoi. Sitten käydään kahvilla ja vaivutaan tuijottamaan näyttöruutua. Odotetaan.

Pimeys humahtaa Nizzan ylle. Päivälehdillä ja sähköisillä välineillä painaa deadline päälle. TV 1:n kirjeenvaihtaja Ossi Kervinen, vanha sotaratsu, puhelee satelliiteista ja katsoo nenän vartta myöten, kun kerron muina miehinä, että minun ei tarvitse ruveta sorvaamaan Nizza-tarinaa ennen kuin tammikuun puolivälissä. On väljähkö aikataulu.

Suomalaistoimittajien kännykät lurittavat yhtä aikaa. Tekstiviesti lehdistöneuvos Mikael Carpelanilta: “Satuli nyt.” EU-suurlähettiläs Antti Satuli on Suomen briefinghuoneessa ja antaa väliaikatietoja. Näin Carpelan ilmoittaa aina: “Halonen ehkä 12 jälk. Ilmoitan.” “Lipponen peruttu.” “Sasi 16.30”, ja niin edelleen. Se on hienoa palvelua.

Parinvaihtotanssia ja outoa säntäilyä

Ilta etenee, kuume nousee, posket hehkuvat. “Tuomioja 4 min.” Menneiden muistelu Turun Sanomien Maija Lapolan kanssa jää kesken. Ehätämme pitkällä askeleella pressihuoneeseen ranskalaisten vääristelemän Suomen lipun alle. Maikkarin Helena Petäistö istuu eturivissä aina yhtä viehättävänä ja tiptop: ote ei petä, oli ilta tai aamu. Kervinen hyppää Ylen pääuutisten suoraan lähetykseen ja palaa pian takaisin kuuntelemaan Tuomiojaa.

Syntyykö blokkeja – pienet vastaan suuret, tai pohjoismaat yhdessä? “Se on kuin traditionaalinen kansantanssi, jossa partneria vaihdetaan”, Satuli virnistää. Mielikuva syntyy heti: vastapeluri vaihtuu taajaan Nizzan hektisessä yössä. Kaikki käyvät kauppaa kaikkien kanssa, viidentoista isänmaan edustajat kukin omansa puolesta. Halonen, Lipponen, valtiovarainministeri Sauli Niinistö, ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi, Satuli ja kumppanit käyvät vuorotellen jakamassa niitä tiedon jyviä, mitä katsovat parhaaksi jakaa. Moni toimittaja ehtii muiden maiden tiedotustilaisuuksiin.

Parinvaihtoa siellä, odotusta ja outoa säntäilyä täällä. Sitä minä aina ihmettelen, etten missään isossa mediakeskuksessa ole koskaan nähnyt kenenkään sotkeutuvan piuhoihinsa tai kaatuilevan kaapeleihin, joita risteilee hyvänlaisena sekamelskana joka puolella kilometrikaupalla. Pressikeskuksen naapurin, Novotel-hotellin baarin juomalistalta huomaan sekoituksen nimeltä Blue Finn – valkoista rommia, curacao bleu’ta, ananasmehua ja appelsiinimehua. Niin oli vapaakin toimittaja varuillaan ettei jäänyt maistamaan. On jotain mitä odottaa.
– E.H.

Kovaa peliä Rivieralla

Pannukakku, fiasko, katastrofi. Ranska petti toiveet EU:n johtajana. Ranska takertuu öykkäröinnillään valta-asemaansa. Nizzan hämärä yö jatkuu yhä.

Siinä pari arviota ja lehtiotsikkoa Ranskan junailemasta hallitusten välisestä konferenssista (HVK) ja Eurooppa-neuvoston kokouksesta viime joulukuun 7.- 11. päivinä Nizzassa. Eurooppa-neuvostolla tarkoitetaan valtioiden johtajien ja hallitusten johtajien huippukokousta. EU-huiput kokoontuvat kaksi kertaa vuodessa. Kokoukset valmistelee – tai pitäisi valmistella – vuorossa oleva puheenjohtajamaa. Nyt oli Ranskan vuoro. Jopa isäntämaan omat mediat ovat arvostelleet isännän käyttäytymistä. Ranskan nizzailu aiheutti vahinkoa sekä unionille että Ranskalle itselleen.

“Riittävän yksimielisyyden pahimpana kantona kaskessa, josta voi ihan avoimesti puhua, on se, että Ranska ei pysty tunnustamaan Saksan olevan yhdistymisensä jälkeen huomattavasti suurempi kuin Ranska. Se liittyy ennen muuta talouteen, ja se on tärkeä tunnustaa.” (Tasavallan presidentti Tarja Halonen Maaseudun Tulevaisuudessa 23.12. 2000.)

On oltu jännityksen sormi hämmennyksen suussa, vai miten se menee…(Pääministeri Paavo Lipponen Nizzan tunnelmista 12.12. Helsingissä.)

“(Ranskan) valmistelutyyli oli turhauttava kokemus, tyylipisteitä ei jaeta. Näin ei voi jatkaa…ei ole läpinäkyvää… tuottaa sattumanvaraisuuksia.” (Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja Nizzan tuloksista.)

Suomea on totuttu pitämään EU:n kilttinä mallioppilaana. Lieneekö tasavallan ulkopoliittinen johto koskaan aiemmin luonnehtinut julkisuudessa näin kriittisesti jotain EU-kumppania, Ranskaa varsinkaan? Hatunnosto Haloselle. Rauhallisuus, rehellisyys ja pitkämielisyyskin lienevät perisuomalaisia ominaisuuksia. Myös sopivasti annosteltu temperamentti saattaisi joskus ravistella EU-kumppaneita paremmin kuulolle. Hienotunteisuus ja tahdikkuus ovat diplomatian hyveitä, joita Suomi osaa taidokkaasti käyttää, mutta tarpeen vaatiessa on sekä oikeus että velvollisuus selvin sanoin viestittää, mitä mieltä Suomi jostakin asiasta oikeasti on. Siinä puhdistuu ilma, saattaa puhdistua pöytäkin, ja siitä on yleensä hyvä jatkaa.

Right or wrong, my country

Nizza, Cote d’Azur, Ranskan Riviera. Muutama vuosikymmen sitten riensimme poikajoukolla katsomaan elokuvaa, jonka nimi oli Kovaa peliä Rivieralla. Kovaa se peli oli, mutta mistä Rivieralla tällä kertaa taisteltiin? Miksi kaikki haukkuvat Ranskaa niin kuin ei koskaan ennen? Kerrataan lyhyesti. Yksityiskohtiin emme sotkeudu, lehden sivut eivät riitä.

EU-kumppanien päätavoitteena oli sitoutuminen unionin laajenemiseen. Tavoitteeseen päästiin ainakin teoriassa, mutta moni epäilee käytännön laajenemismahdollisuuksia. Unioni katsoo laajentumisen lisäävän Euroopan ja sen ympäristön vakautta ja turvallisuutta. Mitä uusia maita jäseniksi ja milloin? Alkuvuoden puheenjohtajamaa Ruotsi on lupaillut väliaikatietoja kesään mennessä.

Suomi ja muut pienet maat säilyttävät edustuksensa EU:n komissiossa ainakin siihen saakka kun unionissa on 27 jäsenmaata. Sen jälkeen komissaarit on määrä panna kierrätykseen. EU:n tärkeimmän päättävän elimen, ministerineuvoston äänimääristä käytiin Nizzassa kova taisto. Yhtä sitkeästi punnerrettiin asioista, joita ajettiin määräenemmistöpäätösten piiriin. Sopimus EU-parlamentin paikkajaosta puhuttaa yhä, eikä tyydytä ainakaan vihreiden edustajia. Ihmisoikeussäännöistä päästiin sopimukseen. Ranskan voimakkaasti ajama puolustusyhteistyömalli tuli torjutuksi. Ranska yritti viedä läpi ajatusta, että tietty määrä EU:n jäseniä voisi halutessaan edetä muita tiiviimpään puolustusyhteistyöhön. Ranska jäi yksin. Nizzassa sovittiin, että EU marssii yhtä jalkaa.

Suuret jäsenmaat sekä pelasivat keskenään että vahtivat toisiaan tarkasti ja jyräsivät pienet.

Härskin isännän välistävetoyritykset väsyttivät ja hermostuttivat muut. Aikaa ja energiaa tuhlautui tarpeettomasti. Täysin synnitön ei liene kumppanuksista kukaan. EU on Nizzan jälkeen valta- ja päätöksentekojärjestelmältään entistä monimutkaisempi ja jäykempi. Alkuperäinen tarkoitus oli luoda edellytyksiä päinvastaiselle kehitykselle. Unionia luvattiin tuoda lähemmäksi tavallista EU-kansalaista. Kävi päinvastoin. Huippukokouksen jälkeen etsittiin kuukauden päivät yhteisymmärrystä sille, mistä päästiin yhteisymmärrykseen. Nizzan sopimus on määrä vahvistaa kansallisissa parlamenteissa, eli vääntö jatkuu.

Miten tästä eteenpäin?

Saksa piti Nizzassa matalahkoa profiilia. Sillä oli siihen varaa. Saksan tavoitteena oli, että EU:n valta- ja hallintorakenteita pannaan uuteen uskoon seuraavan kerran vuonna 2004. Saksan tavoite toteutuu. Ruotsi selvittää tulevan puheenjohtajamaan Belgian kanssa unionin, jäsenvaltioiden, sekä alueiden roolia EU:n päätöksenteossa. Mitä ymmärretään alueilla? Pari esimerkkiä: Saksassa Baijeri haluaa päättää itsenäisesti monista asioista, Ahvenanmaa meillä – Eurooppahan on alueita täynnä.

Jäsenmaiden omien hallitusten ja kansanedustuslaitosten roolia halutaan lisätä unionin päätöksenteossa. Erääksi tavoitteeksi on mainittu kaksikamarinen EU-parlamentti. Toisessa kamarissa istuisivat jäsenmaiden parlamenttien edustajat, toisessa yleisillä vaaleilla valitut edustajat. Vuoden 2004 konferenssin valmistelu aiotaan toteuttaa mahdollisimman laajalla pohjalla. Hallitusten, parlamenttien, EU-parlamentin ja komission edustajien lisäksi valmisteluun kutsutaan mukaan talouselämän, kansalaisjärjestöjen ja yliopistojen edustajia. Näin halutaan turvata mahdollisimman suuri avoimuus.

Lopullinen tavoite on, että vuoden 2004 konferenssin jälkeen EU pystyy määrittelemään tarkasti, mistä asioista päätetään Brysselissä, mistä kansallisella tasolla, mistä alueilla. Lipposen ajatus EU:n perustuslaista on saamassa vastakaikua. Britannian vuoro on toimia puheenjohtajana vuoden 2004 loppupuolella, mikäli EU ei ota siihen mennessä uusia jäseniä ja mikäli vanhaa vuorottelua noudatetaan. Tällä on oma mielenkiintonsa.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *