Kansainvälinen naistenpäivä on hyvä sauma omistaa muutama ajatus yhteiskunnalliselle tasa-arvolle ja eriarvoisuudelle. Peruslähtökohta on, että Suomi on yhä sukupuolten kannalta yksi tasa-arvoisimpia yhteiskuntia maailmassa – ja hyvä niin.
Miehisen vallan linnakkeita löytyy silti edelleen suuryritysten ja työmarkkinajärjestöjen huipulta. Politiikassa naiset ovat lyöneet itsensä läpi. Presidentti Tarja Halonen on kertonut saaneensa lapsilta kirjeitä, joissa kysytään, voivatko pojatkin päästä presidentiksi. Ilmeisesti voivat, mutta kun nainen on presidenttinä, ovat pojat leikkaamassa häneltä valtaa sen minkä ehtivät. Näinkin voi tulkita erityisesti kokoomuksen poikien innon sahata presidentin ulkopoliittista oksaa.
Suurimmat tasa-arvon ongelmat löytyvät silti taloudelliselta puolelta. Työelämässä on yhä niin, että naisten kohdalla leivästä jää reikä leipojan käteen.
Erilaisista samapalkkaisuusjulistuksista huolimatta naisen euro on yhä 81 senttiä eikä kuilun kaventuminen ole näköpiirissä. Vaikka osaa eroista voidaan selitellä erilaisilla töillä tai äitiysloman katkaisemilla työurilla, on iso osa sukupuolten palkka-eroista sellaisia, jotka selittyvät vain sukupuolella. Siksi asian korjaaminen on kiinni ennen muuta poliittisesta tahdosta. Mitään luonnonlaki ei määrää, että näin pitää olla.
Samalla sukupuolten välillä on myös toisenlaisia eroja, sillä miesten elinvuosi on vain runsaat kymmenen kuukautta. Myös tällä on yhteiskunnallinen tausta.
Silti suurimmat terveys- ja elinikäerot yhteiskunnassa kulkevat Suomessa yhteiskuntaluokkien mukaan tai kuten nykyisin hienostellen sanotaan sosio-ekonomisen aseman perusteella. Muun muassa tästä keskusteltiin tänään Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliiton JHL:n ja Vasemmistoliiton tilaisuudessa Vantaalla.
Suomessa terveyserot ovat ennen muuta luokkaeroja. Korkeakoulutuksen saaneet, ylemmät toimihenkilöt ja hyvätuloiset ovat terveempiä ja elävät pidempään kuin työntekijät ja pienituloiset. Duunarin elinvuosi on 11 kuukautta johtajan elinvuodesta.
Näiden ohella terveyteen vaikuttavat edelleen tulot, omaisuus, asumistaso, koulutus ja työmarkkina-asema. Suomessa rikkaat voivat hyvin ja köyhät ovat kipeitä. Omalaatuista on, että erot ovat koko ajan kasvaneet tultaessa 1980-luvulta tähän päivään.
Kuten eivät sukupuolten palkkaerot, eivät myöskään terveyserot ole luonnonlakeja tai edes pääosin yksilön oma vika. Esimerkiksi maksuttomaan työterveyshuoltoon eivät pääse ne, jotka ovat pienten työnantajien palveluksessa, pätkä-, silppu- ja vuokratöissä tai työttömiä. Siksi pienituloisimmilla on huonompi pääsy terveyspalveluihin.
Isotuloisilla on myös mahdollisuus käyttää yksityisiä lääkäripalveluita. Lisäksi rikkaat voivat ostaa uusia, tehokkaampia lääkkeitä, jotka ovat usein myös kalliimpia.
Vasemmistoliiton linja terveyserojen kaventamisessa on selvä. On panostettava ennen muuta perusterveydenhoitoon, jonka ytimen muodostavat kunnalliset terveyskeskukset. Vaatimuksemme on, että terveyskeskusmaksuista luovutaan ja että lääkekuluille sekä muille terveydenhuollon asiakasmaksuille säädetään 650 vuosittain maksukatto.
Tasa-arvon tae ovat myös kunnan omana työnä tuotetut peruspalvelut.
JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksonen on oikeassa sanoessaan, että edessä ovat viimeiset vaalit, joissa laajamittainen kunnan peruspalveluiden yksityistäminen voidaan vielä estää.
Vallassa ollut porvarihallitus on päästänyt irti hengen, markkinoiden hengen. Suomen kuntakentässä on läpiajettu ideologinen päähänpinttymä, jonka mukaan kilpailuttamalla, ulkoistamalla ja yksityistämällä tuotetut palvelut ovat lähtökohtaisesti parempia, tehokkaampia ja edullisempia kuin julkiset. Nykyisessä ideologisessa ilmastossa siitä on tullut ikään kuin jumaluusopillinen aksiooma, jota ei tarvitse perustella. (Kielitoimiston sanakirjan mukaan aksiooma on perusoletus, jonka paikkansapitävyys on ilmeinen ja jonka paikkansapitävyyttä ei ole järkevää tai mielekästä epäillä.)
Miten yksityinen terveyspalvelu voi olla edullinen, jos se pitää tuottaa ja sen päälle lätkäistään vielä yrittäjän kate? Entä mitä maksaa itse kilpailuttaminen ja sen valvonta?
Julkishallinnossa päätöksiä tietysti tehdään hitaammin kuin yksityisessä yrityksessä, mutta sitä kutsutaan demokratiaksi ja oikeusturvaksi. Ja mitä ylipäätään on tehokkuus ja tuottavuus terveydenhoidossa? Miten pidetään vakavasti sairasta vanhusta kädestä kiinni nykyistä tuottavammin ja tehokkaammin?
Jos tavoitteena on yritystoiminnan tukeminen, yksityistäminen ja kilpailuttaminen ovat oikein. Jos tavoitteena on jokaisen kuntalaisen palveluista huolehtiminen, silloin niihen liittyy isoja ongelmia. Terveys ei ole kauppatavaraa.
