Elämme digitaalisen vallankumouksen aikakautta. Internetin esiinmarssi on mullistanut tavan, jolla elämme ja miten arkemme koostamme. Siinä missä ennen ihmiset istuivat arkenaan keittiön pöydän ääressä lukemassa sanomalehtiä, ovat monet siirtäneet uutisten kuluttamisen visusti kännyköidensä ja muiden mobiililaitteidensa puolelle.
Tässä artikkelissa käsittelemme kuutta eri alaa: kolmea sellaista, jotka ovat hyötyneet digitaalisesta ajasta, sekä kolmea sellaista, jotka ovat kärsineet tai lähestulkoon hävinneet sen myötä.
Hyötyjät
Lähdetään aluksi liikkeelle aloista, jotka ovat joko hyötyneet tai jopa syntyneet digitaalisen mullistuksen aikakautena. Luonnollisestikin tällaisia aloja olisi runsaastikin, mutta alle olemme esitelleet kolme ehkäpä kaikkein merkittävintä hyötyjää.
1. E-commerce
E-commerce eli sähköinen kaupankäynti on ollut yksi digitaalisen aikakauden suurimmista menestystarinoista. Mahdollisuus shoppailla netissä ja saada tuotteet toimitetuksi omalle kotiovelle on muuttanut kaupankäynnin alan totaalisesti ikuisiksi ajoiksi. Jopa ruokaa voi nykyään tilata näppärästi netin kautta. Samalla e-commerce on avannut uusia mahdollisuuksia pienille yrityksille ja yrittäjillä, jotka voivat nykyään helposti myydä tuotteitaan maailmanlaajuiselle käyttäjäkunnalle ilman tarvetta fyysisiin kivijalkaliikkeisiin.
Sähköisen kaupankäynnin helppo saatavuus ja käytettävyys ovat vähitellen nostaneet nettishoppailun monien meistä suosimaksi tavaksi käydä kauppaa. Uusien asiakkaiden määrä netissä on suorastaan räjähtänyt käsiin, ja tätä on tukenut myös netin kautta helpottunut hintavertailu. Enää asiakkaiden ei välttämättä tarvitse mennä paikan päälle ostamaan esimerkiksi kodinkoneita ensimmäisellä löytämällään hinnalla, vaan parhaiden hintojen kilpailuttaminen tapahtuu netin useiden palveluiden avulla käden käänteessä.
2. Sosiaalinen media
Sosiaalinen media on yksi niistä aloista, joita ei vielä ollut edes olemassa ennen internetin saapumista. Tätä on hassua ajatella, sillä nykyisin lähestulkoon kaikki tuntuisivat olevan tavalla tai toisella ainakin jossain sosiaalisen median alustalla aktiivisena.
Sosiaalinen media on onnistunut sekä hyvässä että pahassa muuntamaan tavan, jolla kommunikoimme keskenämme. Alustat kuten Facebook, Twitter ja Instagram ovat nopeaan tahtiin tulleet osaksi arkeamme. Alustojen avulla voimme jakaa tietoa, keskustella ystäviemme ja perheemme kanssa sekä jopa rakentaa uusia yhteisöjä yhteisten kiinnostusten kohteiden ympärille. Samanaikaisesti sosiaalisesta mediasta on tullut myös vahva markkinoinnin työkalu, jonka myötä eri alojen yritykset pystyvät tavoittamaan uusia asiakkaita ja pitämään yhteyttä kuluttajiinsa uusin ja innovatiivisin keinoin.
Sosiaaliseen mediaan voitaneen laskea kuuluvaksi myös Youtuben kaltaiset sosiaaliseen jakamiseen tarkoitetut palvelut. Jo pelkästään Youtube pystyy viihdyttämään käyttäjiään lukuisin eri tavoin. Tarjolla on yhtä lailla opetussisältöä, dokumentteja, apuvideoita, huumoria, musiikkia, elokuvia, podcasteja ja aika lailla kaikkea, mitä ylipäätään voi haluta tai kuvitella.
3. Kasinot ja rahapelaaminen
Maailmanlaajuinen rahapelisektori on myös ilman muuta ollut yksi digitaalisen aikakauden suurista voittajista. Kasinopelaaminen ylipäätään on aina onnistunut hyötymään kaikista uusista teknologisista innovaatioista. Harrastuksen ympärillä pyörii yksinkertaisesti niin paljon rahaa, että sen toimintaedellytyksiä halutaan kehittää alati kovalla vimmalla eteenpäin.
Nettikasinoita on nykyään maailmalla tarjolla jo useita satoja kappaleita, ja moni niistä palvelee myös suomalaisia pelaajia. Yksi kasinoiden suurin sisäinen teknologinen sensaatio on niin sanottu livecasino. Livecasinolla viitataan useilta nettikasinoilta löytyvään alueeseen, jolla pääsee pelaamaan reaaliaikaisia versioita kivijalkakasinoiden suosituimmista pöytäpeleistä. Näitä ovat muun muassa blackjack, baccarat, ruletti ja useat kasinopokerit. Livekasinolla pelilähetyksiä vetävät aidot pelinhoitajat, jotka esiintyvät nettikameran edessä mikrofonin kanssa. Näinpä osallistuvat asiakkaat pääsevät jutustelemaan jännittävien peliensä lomassa samalla pelinhoitajan kanssa.
Kärsijät
Kaikkia aloja ei netin aikakausi tietenkään ole käsitellyt silkkihansikkain. Samalla kun uudet keksinnöt ja innovaatiot ovat saaneet uutta jalansijaa, ovat monet vanhanaikaiset tai soveltumiskyvyttömät alat jääneet unholaan. Seuraavaksi listaamme vielä kolme tällaista.
1. Printtimedia
Digitaalisen median esiinmarssilla on ollut valtava vaikutus perinteiseen printtimediaan. Tähän alaan voidaan laskea kuuluvaksi esimerkiksi sanomalehdet, aikakauslehdet ja kirjat. Alan alati heikkenevien toimintaedellytysten takana on kuluttajien tottumusten siirtyminen kohti digitaalista sisältöä. Nykyään uutiset löytää hyvin helposti netistä, minkä lisäksi moni on alkanut lukea jopa kirjojaan ennemmin niin sanottuina e-book-versioina. Jotkut kuluttajat toki vannovat edelleen fyysisten kirjojen nimiin, mutta toisaalta myös koko ajan lisääntyvä tietoisuus planeetan saastumisesta ja valtavista jätemääristä on saanut monet kääntymään digitaalisten vaihtoehtojen pariin.
Printtimedian kärsiminen on nopeasti vaikuttanut laskeviin tilaajamääriin, markkinointitulojen putoamiseen sekä jatkuviin irtisanomisiin.
2. Videovuokraamot
Video- ja elokuvavuokraamot alkavat myös vedellä viimeisiään. Suomessa useat Makuunit ja Filmtownit ovat sulkeneet ovensa, kun taas Yhdysvalloissa isoin kärsijä lienee Blockbuster. Moderni ihminen nimittäin vuokraa elokuvansa yleensä netistä erilaisten palveluiden kautta – tai vaihtoehtoisesti maksaa kuukausimaksua Netflixin, Disney+:n tai HBO:n kaltaisista suoratoistopalveluista. Enää ei siis kenenkään tarvitse käydä hakemassa kallista vuokraelokuvaa kaupungilta ja muistaa kiikuttaa sitä takaisin seuraavan vuorokauden aikana. Tältä osin asiat ovat siis muuttuneet paitsi halvemmiksi myös huomattavasti käyttäjäystävällisemmiksi.
Videovuokraamoiden tilanne näyttää hyvin kolkolta. On hyvinkin mahdollista, että ne tulevat fyysisessä muodossaan poistumaan kokonaan.
3. Televisio- ja broadcasting-toiminta
Vielä parikymmentä vuotta sitten kukaan tuskin olisi uskonut, että televisiolähetykset voisivat jonain päivänä alkaa menettää suosiotaan. Näin on kuitenkin käynyt nimenomaan Netflixin kaltaisten suoratoistopalveluiden vuoksi. Enää kuluttajien ei tarvitse katsoa ohjelmia televisiosta juuri ennalta määrättynä kellonaikana, vaan lempisarjoihin pääsee käsiksi koska tahansa itse haluaa – ja vieläpä täysin ilman mainoksia! Lisäksi nykypäivän suoratoistopalvelut mahdollistavat useiden jaksojen katsomisen putkeen, jolloin seuraavaa jaksoa ei enää tarvitse odottaa viikkotolkulla.
Television katsojaluvut ovat olleet jo pitkään laskussa maailmanlaajuisesti. Silti nykymaailmassakin katsotaan ohjelmia edelleen aivan yhtä paljon kuin ennenkin – ellei kenties enemmänkin. Tarve laadukkaalle sisällölle ei siis ole kadonnut mihinkään.